tiistai 29. marraskuuta 2016

Keittiön suunnittelu etenee


Kirjoittelin jo aiemmin keittiöstä täällä. Ajelimme menneellä viikolla Asikkalaan tapaamaan puuseppää, joka toteuttaa meidän keittiön. Olimme keskustelleet keittiöstä heidän kanssaan jo keväällä, mutta hieman tuli mutkia matkaan, kun heidän ovitoimittajansa meni konkurssiin. Uusi ovitoimittaja on onneksi kuitenkin löytynyt ja meidän projektimmekin pysynee tämän osalta aikataulussa.

Keittiön hankkiminen puusepältä

Mitä sitten tarkoittaa keittiön hankkiminen puusepältä? Paksun rahapussin ja omaa suunnittelua. VÄÄRIN. Keittiön hankkiminen puusepältä ei ole niin kallista kuin yleisesti voisi kuvitella. Meidän keittiömme kohdalla hankintahinta on vain hieman kalliimpi kuin Ikeasta ja huomattavasti, siis todella huomattavasti edullisempaa kuin se olisi muutamalta muulta melko tunnetulta valmistajalta.


Keittiö- ja kiintokalustesuunnitelmia

Keittiön lisäksi meidän muutkin kiintokalusteet tulevat Asikkalan puusepältä. Merkittävimpiä etuja tästä on, että he voivat kustomoida keittiötä sekä muitakin kiintokalusteita ja vältymme esim. erilaisten peitelistojen käyttämiseltä.



torstai 3. marraskuuta 2016

Portaat

Jo projektin varhaisissa vaiheissa olimme päättäneet, että meille ei tule natisevia mäntyportaita. Halusimme jämäkät betoniaskelmilla olevat portaat. Ensimmäiset fiilikset tulevista portaista kesällä 2015 oli seuraavat: lasikaiteet, betoniaskelmat ja keskipalkki.

Porrasfiilistelyä 


Fiilikset ja muoti muuttuu. Kävimme pitkän keskustelun mieheni kanssa portaista. Minun mieleni muuttui ja ajatus lasikaiteista alkoi tuntua vanhanaikaiselle. Halusin ehdottomasti mustat pinnakaiteet, jotka ulottuvat portaista suoraan yläkerran kattoon asti. Näiden hankkiminen meinasi kuitenkin tyssätä alkumetreille, koska haluamiani portaita tai kaiteita ei saanut ja tarjouspyyntöihini ei ylipäätään vastattu. Ei vastattu,vaikka kerroin tarpeen olevan todellinen ja talon olevan rakenteilla.


Pinterest ideoita

Portaat KMR Nordicista


Löysimme KMR Nordic Oy:n Uudenmaan raksakimppa -Facebook ryhmästä, jossa yritystä kehuttiin ja suositeltiin. Pientä viivettä heillä on vastaamisessa ja jos heiltä haluaa portaat kannattaa olla ajoissa liikenteessä. Tähän mennessä olemme kuitenkin olleet tyytyväisiä yhteistyöhön eli mittaukseen, 3D-kuviin ja ratkaisuihin mitä he ovat tarjonneet.
KMR Nordic pinnakaide portaiden 3D-kuvat

Lisää portaista, kunhan niitä päästään asentamaan :)

Yhteistyössä:

tiistai 1. marraskuuta 2016

Sähköä ilmassa ja muita raksatapahtumia

On vierähtänyt pidempi aika siitä, kun viimeksi olen tehnyt 'virallisen' raksapäivityksen. Deko-talo on tehnyt töitä ja hommat ovat edenneet. Väliseinät on paikallaan, Suomen Sisustustakka Oy:n toimesta meille on asennettu takka, sähkötkin on vedetty ja maalämpöpumpun asennuksen pitäisi olla pikapuoliin. Olohuoneen suuret maisemaikkunat odottavat vielä asennusta ja niiden vuoron pitäisi olla myös ensi viikolla.

Alla kuvakollaasia viime aikojen vaiheista.
Ikkunoita saatu paikoilleen ja sisätöitä tehty.

Valopistokkeiden sovittamista ja ruokapöydän koon mittailuja