lauantai 9. huhtikuuta 2016

Kevätmessut 2016 ja pihaintoilua


Pihasuunnittelussa taitaa  mennä vähän niin kuin kaikessa muussakin, että nälkä kasvaa syödessä. Kuvittelin etten ole perennaihminen, mutta mitä enemmän kaikkia puutarhasivustoja ja -verkkokauppoja selailee niin sitä enemmän alkaa hinkuamaan jos jonkin näköistä puskaa ja kukkaa. Meidän pihalla ei varsinaisiin pihatöihin kannattaisi alkaa vielä ryhtyä, koska on edelleen epäselvää missä kaikkialla isot koneet tulevat möyrimään ja tulisi tehtyä turhaa työtä. Koska pihanrapsutuskuumeeseen ei auta kuin oireenmukainen hoito, olen käynyt haravoimassa lehtiä ja kunnostamassa tienvarsia, koska nämä kuuluu meille ja niihin ei ehkä kohdistu niin suurta muutosta kuin muualle.

Pihavalaistus


Perennojen lisäksi olen miettynyt pihan valaistusta. Olen miettinyt valoruukkuja ja hieman perinteisistä poikkeavia valaisimia. Kevätmessuilta bongasin nämä Eero Aarnion Pulcino valolinnut.


Messuilla oli kaikkea muutakin ihanaa. Toiveiden lampeen tiputimme kaarnaveneen, jonka kyydissä oli toive talosta ja pihasta. Ehkä olisi pitänyt lisätä tähän ajankohta :)


Mitä messuilta sitten tarttui käteen? Pari pussia yrttien siemeniä, jotka ajattelin istutella nykyisen asunnon lavakaulukseen. Lisäksi rosmariini ja magnolia. En voinut hillitä itseäni George Henry Kernin (magnolialajike) kanssa ja hintakin oli sen verran edullinen, että...


Tässä se nyt on! Erittäin ruman raksa-aidan vieressä pihan perimmäisessä nurkassa, jonne toivottavasti ei kaivurin kauha tai telaketjut ulotu.



Kivialtaan ympärille vedin vielä verkon, koska pihalla tuntuu viihtyvän ainakin rusakko, ja kulmakunnat tuntien myös pupuja löytynee.

Olemme vihdoin päässet etenemään rakennusluvan kanssa. Tai oikeastaan olemme päässeet kuulemaan naapureita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti