torstai 1. lokakuuta 2015

Tontti ja rakennusprojektin ensi metrit

Syysaamuinen kuva

Huhhuijaa! Tämä viikko on ollut yhtä pyöritystä. Viikon alku on ollut melkoista pyöritystä. Muutaman viikon tai oikeastaan kuukauden jälkeen teimme löydön sunnuntaina. Ajoimme erään tontin pihaan ja totesimme puolisoni kanssa, että WOW! Tämä on se. Meillä oli sovittu pari oikeaakin näyttöä tämän poikkeamisen lisäksi, joten matkalla niihin laittelin WOW-kohteen välittäjälle viestiä ja tiedustelin mahdollisuutta saada kohteeseen oikea näyttö. Tämä järjestyi maanantaille ja siitä se sitten lähti.

Maanantaina kävimme vielä uudelleen tontilla ja saimme lisätiedot kohteesta. Päätimme nukkua yön yli. Lopputulos oli kuitenkin se, että tiistaina jätimme tarjouksen. Pari kierrosta tarjouskeskustelua ja välittäjä ilmoitti, että tarjous on hyväksytty. Loppuviikko onkin kulunut iloisesti pankkiasioita järjestellessä. Ja tässä tohinassa näyttää, että pankki menee vaihtoon. Pankki, jossa olemme aikaisemmin asioitamme hoitaneet eivät tunnu haluavan meitä asiakkaaksemme ja uusi pankki olisi puolestaan ottamassa meitä avosylein vastaan erittäin kilpailukykyisin hinnoin. Jos olisin mennyt tähän uuteen pankkiin heti aluksi niin olisin säästynyt kyllä melkoiselta stressiltä.

Tässä se nyt on. Niin onhan sillä tontilla talokin ja sekin pitää purkaa, mutta siitä sitten lisää myöhemmin.

kuva: Oikotie.fi/asunnot

Löysin vasta meidän tonttihankinnan jälkeen Si Moda -blogin. Jonka kirjoittaja Kaisa näyttää olevan hyvin samassa vaiheessa tonttiasiassa meidän kanssamme. Hän kirjoittaa todella hienosti Päätöksestä rakentaa sekä Tontin etsimisestä. Hänen lauseensa: Monesti käykin sitten niin, että sitä turhautuu jo etsintään ja lopulta se oma tontti tulee eteen juuri silloin, kun sitä vähiten odottaa. On kuin suoraan omasta suustani.




Aamulenkillä törmäsin ilmeisesti tontillamme asustelevaan rusakkoon. Toivottavasti näitä ei pesi siellä kauhean montaa...

Mitä me opimme ensimmäisestä tonttikaupastamme:
- Jos tontissa ei ole tarpeeksi kiinnityksiä (nämä mahdollistaa tontin käyttämisen lainan vakuutena), kannattaa pyytää välittäjää hakemaan niitä myyjän nimiin niin, että itse maksaa kustannukset. Pankit veloittavat melkoisesti kiinnitysten hankkimisesta.
- Jos kaupat tehdään Maanmittauslaitoksen kiinteistökaupan verkkopalvelun kautta niin säästät kaupanvahvistajan kulut.
- Kannattaa kilpailuttaa pankit, vaikka se oma tuntuisikin tutulta ja turvalliselta.
- Rakentamiseen minulla ei ole antaa mitään vinkkejä, mutta ehkä niitä jossain kohtaa löytyy.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti