torstai 8. lokakuuta 2015

Vanhan talon purkaminen 1/3


Kauppojen jälkeen laitoimme välittömästi liikkeelle purkulupahakemusprosessin, jotta ehtisimme purkaa vanhan talon ennen talvea. Ensimmäinen viikko kaupanteosta on kulunut vastaavan mestarin etsimiseen sekä naapureiden kuulemiseen. Kasassa on kuitenkin 4/5 kuulemista, joten vielä yksi uupuu. Toivottavasti saamme sen vielä tämän viikon aikana. Vastaava mestarikin (tai vastaava työnjohtaja) löytyi kaverin suosituksesta.

Purkulupaprosessi starttasi melko tympeästi sillä kaupungin eri alueiden (tonttimme sijaitsee alueiden rajalla) oli hieman eri näkemys mitä hakemukseen vaadittaisiin. Henkilö joka ei asioitamme nyt hoida totesi, että naapureita ei tässä tapauksessa tarvitse kuulla lainkaan. Ja sitten tämä henkilö, joka meidän asioitamme nyt sitten hoitaa vaati kuulemiset joka suunnalta. No toisaalta kuulemisasia olisi ollut edessä viimeistään rakennuslupaa haettaessa, joten teemme naapureihin tutustumiskierroksen jo nyt.

Purettavan talon pohjapiirros
Alustava suunnitelmamme on, että jätämme vanhan kellarin talon alle ja teemme sinne ulkoapäin sisäänkäynnin. Näin saisimme n. 50 neliötä varasto- tai muuta tilaa. Koska tuo rintamamiestalo, joka puretaan on pienempi kuin tuleva talo jäisi kellari kätevästi uuden talon alle. Ja tiedossa on, että uusi talomme tarvitsee joka tapauksessa uudet perustukset. Ilmaisiksi nämäkään neliöt eivät tule, sillä kellari vaatii kunnostamista. Myös uudet perustukset ovat kalliimmat kuin ilman kellaria perustettavan talon, joten kellariprojektista saadaan kyllä melkoisesti lisää hintaa. Mielenkiintoista on kuitenkin nähdä, että mitä nämä neliöt suunnittelupöydällä kustantaa. 

Purkutarjoukset lähti reiluun kymmeneen firmaan ja kaikki takaisin tulleet tarjoukset ovat vähintään 15000e. Mielenkiintoista onkin tietää, että mihin hinnoittelu perustuu. Ja jos hinnoittelu ei jousta alaspäin niin talon purkaminen menee omiksi hommiksi, halpaa ei ole sekään, mutta purkamisessa tuskin saa mitään isoja virheitä aikaiseksi.

Tähän mennessä purkukustannukset muodostuvat seuraavasti:
n. 1000e Vastaavan työnjohtajan palkkio (tämä laskettu suunnilleen koko rakennusprojektista)
90e         Vastaavan työnjohtajan hyväksyttäminen kaupungilla
560e       Purkulupa
240e       Rautakauppakamat (lekat, sorkkaraudat, jätesäkkejä, hengityssuojaimia, suojalasit ym.)

Jos purkulupa ja rakennuslupa haettaisiin yhtäaikaa saisi purkuluvan puoleen hintaan.




3 kommenttia:

  1. Kiitos vinkeistä :) kannattaa pyytää varuiksi muutama tarjous myös https://kodinplaza.fi/ kautta.

    VastaaPoista
  2. Kiitokset tästä postauksesta. Veljeni kertoi, että heillä todennäköisesti on purkutyöt edessä. Kellari heiltäkin löytyy, mutta en ole ollenkaan varma, aikovatko he jättää sen vai ei. On varmasti aika työläs prosessi kyllä, ellen aivan väärässä ole? Toivottavasti teidän projekti on sujunut hyvin!
    https://www.talosiirto.fi/purkutyot

    VastaaPoista
  3. Tässä on varmasti kova työ, mutta ehkä mukavakin projekti. Meillä on pihassa rakennus, joka on jo vanha sille ei ole ollut käyttöä vuosiin. Lähinnä toimii romun säilytyspaikkana, joten sitä myös silloin kerääntyy, kun löytyy se sopiva paikka. Olisi kuitenkin tarkoitus myös aloittaa tuon rakennuksen purkutyöt viimeistään syksyllä. https://www.totaalipurku.fi/purkutyot

    VastaaPoista